Sininen käärme

Suomut kimaltelevat valossa
sinistä ja kultaista, jopa hopeaa
käärme kiertelee minua, muodostaen spiraaleja
sen häntäpää katoaa sielun seinämään
sen päässä ei pysy katse perässä
sen kieli värisee, kuin kangastus

se puristaa ja puristaa
ja vääntää ja vääntää
aina vaan kovemmin
kun pyristelen ja pyristelen
ja taistelen ja taistelen
se kuiskaa korviini mätää mahlaa

silti tiedän ettei se ole pahantahtoinen
varmaksi tiedän, että se haluaa vain
kulkea ohitseni, mennä tulevaan
mutta minua pelottaa jokin
tuo käärme vai vain tämä tilanne
olenko itse tuon käärmeen loinen?

viimein tajuan: sehän saa voimansa minusta!
koska minä pidän kiinni, rutistan
se pitää kiinni ja rutistaa
koska minä roikun kiinni, puristan
se roikkuu kiinni ja puristaa
ja kun hellitän, se hellittää

ja niin minä vähennän otettani
asteittain, peläten pudotusta
sitä mitä tapahtuu, sattuuko itseriittoisuuttani
kiinnipidon lopetan äkillisesti, voimani ovat ehtyneet
kun olen niitä antanut asioille, ihmisille turhille
mutta vaikka lopulta tipun kiville teräville
minuun ei satu yhtään, säikähdän vain
ja käärme katoaa sielun aukkoihin
odottamaan uutta harmaata päivää
kertoen minulle: ”tapaamme vielä, siihen asti
voi hyvin”

nyt olen taas yksin, kaikki on uutta
ja kaikki on vanhaa
ja vaikka pelko elää edelleen
minä jatkan matkaani

Lepäillen

Aika pitkä matka on tultu
koettu matalat polut ja korkeat valtatiet
totean, ”nyt riittää” ja tajuan
kyllä lepäämään ihminen on luotu
niityillä, kallioilla, rannoilla
pitkiäkin aikoja
jos osaa olla vaatimatta mitään
osaa olla myös aloillaan
kun ei tarvitse pyristellä yhtään
on koulinut haluamisen syövän itsestään pois

ego on kuin luonnonvoima
mutta sellainen, jonka kanssa voi luovia
jota ei kuulu myötäillä, mutta voi myötäelää
kuin tanssien kuraisessa lehdossa ukkosmyrskyssä
kylmettyneenä, väsyneenä, likaisena
silti kokien onnellisuuden

Ripustelija

Ripustan riippumattoni tähän
jään lepäämään
jään itseäni keräämään
jään epäilemään

Että milloin tämä kyyti loppuu
koska keinutus pysähtyy töksähtäen
ja lennän turvalleni multaan

ja koska saan taas kerätä kamppeeni
ja mihin pääsen keräämään itseni
seuraavaksi

Kutsuja

Kutsuja ilmaan
Kutsuja maahan
Kutsuja ikkunoihin
Kutsuja sähkösilmiin

Olen kutsuja
kutsun nykypäivän jumalia
kaupallisuutta, vapaudentunnetta
kapinaa, likaista seksiä
yksin olemista, jouten oloa

Rituaalin toimitan älylaitteellani
muinaiset sanat näppäilen
tanssin kaiken näkeville silmille
poppitohtorien kuvat sulavat mieleen

Olen kutsuja
kutsun ikuisia jumalia
himoa ja ahneutta
voitontahtoa ja epävarmuutta
mustasukkaisuutta, verenhimoa

minä olen pyhä prostituoitu
osa sakraalista laumaa
aina vaan kutsun jumalia
ja he ottavat minut

Kutsuja snäppiin
kutsuja instaan
jotten jää ilman satoa
jotten jää ilman lempeä

FOMO on jumalten kirous
kuolema sen kiihdyttäjä
viettelys sen synninpäästö
ja haluamattomuus hölmöyksistä suurin

Roikkumaan

Ripustan mattoni karuselliin
muovihylkeiden väliin roikkumaan
rojahdan matolle

Pyörii
heiluu
pyörii
heiluu
sotkee pään, solmii koulitut juuret kaalikasvuston

Mutta mitä vaan
ettei tarvitse ajatella
on helpompaa vaan
kun ei tarvitse ajatella

Ajattelua
mieluummin rupattelua
Ajattelua
mieluummin tepastelua
Ajattelua
mieluummin elostelua

Karuselli blendaa ajatukseni
smootheimmaksi smoothieksi
niin ettei niistä enää saa kiinni

Heiluu
pyörii
heiluu
pyörii
Ei ole fokusta ja visio harottaa

Mutta mitä vaan
ettei tarvitse ajatella
on helpompaa vaan
kun ei tarvitse ajatella

Riippuvaisuus

Ihminen on aina kiinni jossain
vaikka useat irti pääsemistä yrittää
olet kuka tahansa, päästä on hyvä riippua jostain
toisinaan se jokin vain sinut hirttää

Minä syleilen, luullakseni elämää, kun laitan yrtit itämään
Ystäväni juo sitruunateetä ja viettää aikaa reteetä
Kolmas syleilee puolisoaan ja rakastaa kotitaloaan
Vielä yksi juo kaljaa, vaikka kaipaisi oikeasti turvaa

Vaikeata on olla aloillaan, vaikka sitä tarvitsee
kukin varmasti tahoillaan, ymmärtäähän sen
riippuvaisuudessa on löytynyt se mikä mielen palkitsee
tyhjän mielen toimintaa on etsiä täytettä ei-tietäen

Riippuvainen ei ajattele; riippuvainen ei rukoile:
riippuvainen harvoin tuskailee kun riippuvaisuus kuskailee
tyhjä mieli täyttyy aina ajatuksista
pienistä, vaimeista, tiedostamattomista
ne ovat mielikuvaputken pikseleitä
ja osa niistä on kivuliaita
kuin lasikuitu sielun persvaossa

En roiku tuulessa

Riippuu, riippuu jostain puista
ne ihmiset
Roikkuu, roikkuu meistä vaan
Ne ihmiset
Heiluu, heiluu olosuhteiden sattuessa
Ne ihmiset

Minä olen toisenlainen
En riipu, kun kulkee jalkanen
En roiku, vaan olen maallinen
En heilu kuin tuulessa puun lehtinen

Kotini on kalliolla eikä sitä tule ydinkärkikään syrjäyttämään
Vaihdan lakanat joka aamu ja laitan kenkäni järjestykseen
Sattumanvaraisuus on noille toisille sopivaa varaisuutta
Pyhän olemassaolon selkeys on, että koputtajalle ovi avataan

Makoilee, makoilee jossain riippumatoissa
Ne ihmiset
Löysäilee, löysäilee aina vaan
Ne ihmiset
Levittelee, levittelee työpaikalla aurinkotuoleissa
Ne ihmiset

Minä olen toisenlainen
En makoile, heräänkin kuin Kukko Pärssinen
En löysäile, vaan olen kurinalainen
En levittele, enkä ole rikkofarkkuinen

Kehoni on tiukka treenistä eikä sitä voi lässäyttää
Käyn salilla joka aamu ja tämä tapahtuu tasan klo 6:45
Sattumanvaraisuus on noille toisille sopivaa varaisuutta
Hyvän olemassaolon merkitys on, että etsivä löytää

Riippumaton rakkaudesta

Suojapussissa odottaa oma riipukseni
Roikkuva tyyneyden sija
keltapunaraidallinen, puuvillainen
sen avulla missä tahansa olisi kotipiha
kauneuden tyyssija, rauhallisuuden meri

Riippumaton rakkaudesta, siitä elän
selkäni lepuutan joustavaan alustaan
Riippumaton rakkaudesta, niin elän
jos se mut rauhoittumaan saisi

makoillessa voisin tuntea itseni lehdeksi
heiluen tuulessa välittämättä mistään
ja saisin vain olla kanssa aistien
tiedostaen satatuhat erilaista asiaa
ja sitten ne kaikki kadottaen

Riippumaton rakkaudesta ammentaisin
mutkikasta kykyä hetkistelyyn
riippumaton rakkaudesta toisaalta
olen aina se sama ihminen

sanat riippumatosta ja riippumattomuudesta
joista toivoisin itselleni edes illuusiota
välittömyydesta ja hetken ymmärtämisestä
ovat juuri nyt ja usein tyhjiä, vaikka niissä hetkissä
päivisin pilvien hilautuessa hitaasti yläpuolellani
öisin tähtien tuijottaessa suoraan silmiini
tai silmät suljettuani aistiharhojen taittuessa silmäluomissani
asiat ovat todella hyvin