Kuukausi: heinäkuu 2022

3-2-1
Irti
Shokeeraan
i-t-s-e-n-i
ni-ni-ni-i-i-i

Tajusin kerran
Halusin
Päästää IRTI
kaikesta
päästää IRTI
ja sillä hetkellä
kuin keinotekoinen salama
keinovaloisessa huoneessa
muovinen Ukon vasama
iski läpi sydämeni
sydämeeni uuden elämän

olen Irti
uusi elo
erilainen
ja silti
olen liian
samanlainen

kuolema on katseessa
kuolema on muistissa
kuolema on otteessa
kuolema on halussa

silloinkin
kun päästää i-r-t-i
kädet hamuavat
ruokaa, juomaa, seuraa
silmät hamuavat
värejä, valoja, kauneutta
kun päästää i-r-t-i
yhä
lausuu suu suullisia
vanhalle uskonnolle
yhä
jalat etsiytyvät
laveille poluille
yhä
selkä kääntyy
kohti uutta
yhä
kädet rakentavat
taloa kuivasta hiekasta

kuin sähköiskusta
kaikki on vaihtunut
ja mikään ei vaihtunut
oikeastaan
vai sainko vain aivovaurion?

Tajunnan virta joka tähän purkautui
kirjoituksen hetkellä
on lopulta kaikki mitä minulla on
mitä muutakaan? mikä muu on varmaa?
tämän kanssa elän
tästä minä elän
huipuilla
kun hyppään siihen asti pisimmän tasajalkahyppyni
kun kirjoitan väsymättä gangstaräppiä päivästä toiseen
kun katson Netflixistä skeidaa rakkaan kanssa pitkälle yöhön
niinä muina hetkinä?
kun muta sotkee polvet laskuhumalasekoilussa
kun tuijotan kolme tuntia kattoon ja luulen sitä zeniksi
kun katson viikon putkeen brittikomedioita ja itken

kun se katkeaa, mitä jää? vai siirtyykö se vain muualle
tekee hypyn kuin yöllä nukahtamisesta suoraan
seuraavaan päivään
olenko vain aikajana muistoja? olenko lihani alla aave
pilotoimassa kehoani kuin jotain mechaa
olenko vain menneisyyteni? olenko jotain eteeristä
ja leijun pois heliumin lailla kun palloni puhkeaa

tietoisuudestani riippuvainen
monesta voin luopua
tästä riippuvuudesta en
en en en
ilman muutakaan vaihtoehtoa

Kofeiini niin fiini
Tarvitsen sitä
lainailen suurta pahuutta:
”hyvät tarvitsevat, minä haluan”
kun sanon tarvitsen
tarkoitan sitä
muuten maailma on tältä päivältä loppu
ainakin minun osalta

ihmisen jaloillani
poljen elämänpyörää
Euroopan aitojen sisäpuolella
pyörien pyöriessä toisinaan unohtaa
sotilaat ja raiskaukset ja pommien äänen
taudit ja katastrofit ja hädät
hirviöt olemassaolon laidoilla
ajatusmuodot sotkevat lujaa
lujempaa kuin sinä
seuraavat määrätietoisesti
mutteivät voi satuttaa
näkeminen riittää
ei niitä halua hyväksyä
taukopaikalla irvisteleviä
vaikka kai ne pitäisi

kunpa olisin peloton
elämäntunnettani ei voisi syrjäyttää
vaikka se aina nouseekin
pyörän selkään takaisin
tällainen elämän peloton on
siinä pyöräilee monia mukana
hyviä, pahoja, muunlaisia
jokaisella omanlainen joukko
ja jokaisen on sotkettava suuri tie yksin

Tyhjää
Aina vaan tyhjää
ikuisuus
ja toinen
sietämättömän tylsää, kuollutta
ja palaan
sinne missä tuntuu kodinkaltaiselta

uudelleen
ja uudestaan ja uusiksi
poistan tyhjyyden
roikkumalla tiukemmin koukussani
mielenliike on mielenlääke
joka poistaa oireen

kun olen tyhjässä
ja sulautunut tyhjään
en halua miettiä sitä
etten täytä tilaa
ja palaan taas
sinne missä tuntuu kodinkaltaiselta

uudelleen
ja uudestaan ja uusiksi

Köysiä sinussa
Köysiä minussa
Köytin sinut, köytin itseni
Köytit minut, köytit itsesi
Köytimme toinen toisiimme
Köytettynä olemme toisiimme

Opeteltiin tekemisen ohessa
me mitään oppaita luettu
kun oltiin tyhjyyttä paossa
eikä oikeasti toisiamme tarvittu

nyt solmut on liian kireitä
köydet kulkee vähän miten sattuu
kuviot ovat meille tunnistamattomia
emme muista miten yksi köydenpätkä
on johtanut toiseen emmekä
muista mistä olemme aloittaneet
emmekä löydä köyden päätä
mistä jatkaa, jos jatkaa

minä roikun ilmassa
epämukavasti, jopa vaarallisesti
pää alaspäin ja sinä
olet kasa lattialla ja roikut
jostain minussa
minä hädin tuskin näen sinut enää

olen tavallistakin groteskimpi
niin myös sinä, näissä köysissä
köydet korostavat lihaamme ja mieliämme
niistä kohdista joista suurimmat
tunteet ja halut muodostuvat
haluan sinua ja sinä minua
mutta ajatuskin meistä sattuu

nyt tahdon pois näistä solmuista
olen saanut tarpeekseni sinusta
sekä kaikesta tästä sidonnasta
en kestänytkään tällaista yhtään
mutten silti taida oppia tästä mitään

mistä aloitamme purkamaan solmut?
mihin paikkoihin köysi siitä johtaa?
onko niissä paikoissa kipeitä kohtia?
olemmeko solmineet paljonkin umpisolmuja?
millä välineillä edes pystymme tähän?
entä leikkaammekko vain köydet irti,
rämähdämme lattialle hallitsemattomasti?

Vuodenajat ovat kiinni olevassa
eivät pääse paikkaansa karkuun
mutta luopuvat vallastaan niiden ajan tullessa
ja ovat niin ajan ulkopuolella

kasvit ja puut ovat kiinni olevassa
eivät pääse paikkaansa karkuun
mutta kuihtuvat nöyrästi niiden ajan tullessa
ja ovat niin ajan ulkopuolella

eläimet ovat kiinni olevassa
eivät pääse vaistojansa karkuun
mutta eivät toivo itselleen pysyviä asioita
ja ovat niin ajan ulkopuolella

mutta ihmiset ovat kiinni elämissään
tunteissa, asioissa, hetkissä
toisten kehoissa, toisten mielissä
sairaalloisessa suhteessa aikaan
ripustavat mattonsa unisijaksi
väliaikaisiin tai keinotekoisiin asioihin
rakentavat turhaan monumentteja
toivoen että ajan virta ei niitä rapauta
kunpa ihmiset osaisivat päästää irti
olla ripustamatta mattojaan mihin vain
ja synnyttämättä illuusioita siitä
että ajalla ei ole väliä

Hengitän vain

Olen kuollut

Nauran kovaa

Olen elossa

Tuijotan taivaanrantaa

Olen kuollut

Maalaan seinää punaiseksi

Olen elossa

Kävelen töihin

Olen kuollut

Lähden kävelylle

Olen elossa

Olen valveilla

Olen kuollut

Olen unessa

Olen elossa

Onko tätä ihmisyys? Aina, toisinaan?

Olenko vain ICD-luokitukseni tuote?