Kategoria: Sekalaiset

Minä palaan kotiin ja taas linjat ovat vääriä
linja-autossa istun nuokkuen kurvien tahtiin
jahtaan jotain utuista asiaa jolla ei ole nimeä
ilmasta yritän imeä jotakin nestettä jolla virkoaa
pää ja eritoten sielu jotka likaantuu syksyistä
hienonnun syistä elämänpuussa kunnes olen vain energiaa
ikuista kiertoa jatkavaa johon en tiedä osallistunko
sallinko itseni edes osallistua? en oikein uskalla
ajatella mitä saa kun käy kauppaa tuskalla

Noniin, on aika suorittaa rituaali!
Te yksitoista uskollista koette jotain jumalallista
tänään täyden verikuun aikaan noitien hetkellä kun Jupiter on yhdeksännessä huoneessa
ja Maalekin tytär ja rakas jalkavaimoni Meelek (yksi kymmenestä) on tässä edessämme alttarilla

Vanha jumala Huun-Huur-Huu, uskollinen sua kutsuu, niin kutsuu!
tänään kokoonnumme vuoksemme sinun vuoksesi, niin kokoonnumme!
koska viime kauden sato oli heikkoa, voi, niin heikkoa!
ja viini oli kitkerää ja juusto hajutonta, kyllä, kitkerää ja hajutonta!
ja nälkää saimme nähdä kun ruoka oli pahaa, törkeän pahaa!
viljaakin riitti lähinnä meille valituille (toimitimme kyllä jotain myös orjuutetuille!)

Vanha jumala Huun-Huur-Huu, tuu jo, luoksemme jo tuu!
Meillä on sinulle suuri lahja, maistuva yöpala, niin maistuva!
Meelek, Maalekin tytär, viehko, nuori, ja kaunis, tytär Maalekin!
Hän joka ryösti tähdet silmikseen syntyessään, tähdet ryösti!
jolla on muhkeat rinnat ja herkullinen perä, voi, niin herkullinen!
hänet me sinulle uhraamme, annamme lahjaksi, niin uhraamme!

Vanha jumala Huun-Huur-Huu, toivottavasti maistuu, luultavasti maistuu!
nyt verilahjaamme vastaan anna meille hyvä sato, suuri sato!
ja kymmenittäin kauniita neitoja seuraavalle sukupolvelle, niitä neitoja!
Niin päästään naimisiin (tai minä ainakin) ja tarinamme jatkuu, jatkuu!
ja voimme tarjota sinulle yöpaloja ja lounaita, veriaterioita!
ja välipaloja ja kyllästymisruokaa, että saamme satoa emmekä tuhoa!

Vanha jumala Huun-Huur-Huu, kuule nyt kutsumme, kuule kutsumme!
HUUMEN!

Jänis loik-loik-loikkii
kesäisessä metsässä puiden varjossa
Jänö hyp-hyp-hyppii
mättäältä toiselle uudestaan ja uudestaan
Pupu pomp-pomp-pomppii
Rennosti kunnes paikalle saapuu KETTU
Stressikani harp-harp-harppaa
Harppaa niin että ketulta karkaa
harppaa, harppaa, harppaa kauemmaksi
pitkäkorva pon-pon-ponnahtaa
ponnahtaa maailmanennätyksen
lentää, liitää, VIHELTÄÄ
suoraan nahkatehtaan savupiippuun

Onko vemmelsäären loru lopussa
ken tietää
ainakin tämä loru loppuu nyt

Aikojen alussa
maailma pienempänä kuin minä
suuri räjähdys, ehkä sabotaasin työ?
teki kaikesta kaiken suurempana
ja tässä me nyt olemme

meidän alkumme oli alkuliemessä
fantastisessa keitossa
Jumalan petrimaljassa
ja sieltä ponnistimme me
jotka kirjoitamme tyhmyyksiä
ja tutkailemme syvyyksiä
mielen löytääksemme jonkin alkumielen

jos emme tunne historiaa
voimmeko tietää tulevaa?
sillä meidän täytyy tietää tuleva
koska nykyään me elämme huomisessa
viisautta on vain oman tahdon luomisessa
ja sattumahan ei koskaan sotke asioita
suunnittelemattomuudellaan

Vaeltaja yössä. Tai ehkä myöhäisillassa.
Vaeltaja löytää. Tai sattuu oikeaan paikkaan.
Vaeltaja eksyy etsien, akvedukteista linnoihin,
mutta tällä kertaa vaellus johtaa luolaan.

Luola on ihmisen tekemä, mutta luola kuitenkin.
Tilan muodostaa kuitenkin se tunne siitä, mikä se on.

Sisältä löytyy kaksi ihmistä.
Mies ja nainen. Miehellä on hame, niin myös naisella.
Naisella on tabletti, miehellä on mikrofoni. Nainen ja mies.
Mies kimaltaa heikosti luolan keinovalossa, nainen hytkyy vieressä.
Nainen laittaa tabletista taustaraidan, mies laulaa vieressä.
Absurdia esitystä latteassa keinovalossa sävyttää se,
miten mies kertoo vinyyliasussa vinyylejä myyvistä miehistä
ja kanavoi tanssiinsa kyberneettistä elämänmuotoa ulkoavaruudesta.

Ja vaeltaja on transsissa. Sen hetken kuin on.
Ja vaeltaja on täysillä messissä. Turtumusta odotellessa.
Ja vaeltaja on kiinnostunut, niin pitkään kunnes
puhelin soi ja on aika mennä juomaan kaljaa.

Tauon paikalla Berliinissä yökerhossa sivuhuoneessa
(tämä on itsessään jo kutkuttava alku sekaville tarinoille)
niinkutsutut taukopenkit oli ehkä vain puoliksi täytetty.

Vaan yhdellä oli ilmestys toisesta maailmasta, luulemme,
sillä tapa jolla hän liikkui ja sanattomasti viesti
muistutti enemmän kiemurtelevaa käärmettä.

Hän oli ottanut haltuunsa keskeltä tilan penkin ympäriltä
ja hypnotisoi ystäväni muinaisen matelijan elkein
ja minä hämmentyneenä seurasin riivattua.

Käärmemies tarjosi samaan aikaan kaikkea,
ja samaan aikaan hän ei tarjonnut mitään
ja muut vain palvoivat häntä tavoillaan.

Vaan seurakunta onnistui suututtamaan tämän jumalan
liialla tanssilla, liialla puheella, liialla katseella
ja ilmeisesti jumalakin voi suuttua liiasta huomiosta.

Rukoukset ja anelut menivät tyhjille korville,
hän tuhahti ja viehkosti ryömi pimeyteen
luultavasti takaisin sinne toiseen maailmaan mistä tulikin.

ja uskon muuttava kokemus on koettu
joka tuskin unohtuu keneltäkään tämän ihmeen
sinä iltana pimeässä yökerhossa kokeneelta.

Emmekä tiedä armahtaako Berliinin käärmemies
koskaan häntä vastaan rikkonutta seurakuntaa
ja ryömiikö hän pimeydestä siunaamaan meitä eläviä kuolleita.

He palvoivat Saatanaa
syöden kanaa
joka annettiin uhrilahjaksi
yöllä huutolauluin ylistäen
Saatanaa
Saatana ja sen kanan muna
heti huomisaamuna
jätettiin ilmaan elämään
haamuna
lupaamaan opulenttia huomista.

Silloin kun en osaa luoda
eikä oikein maita juoda
tai harrastaa mitään muutakaan
kehitystä edistävää toimintaa,
minä otan käteeni pienen bassosynan.
Minä vain näppäilen sitä ja
tilutan menemään sen mukaan missä
sormet on ja missä sormet käy.
Tilutan niin nopeaan loogisia nousevia tai laskevia
kuvioita kaikissa kuviteltavissa skaaloissa
ja toivon virtuoosiutta.
Mutta oikeasti minä vain runkkaan soitinta.

Turku on Suomen persereikä.
Näin kuulin sanottavan netissä vuonna X
ja allekirjoitan sen täysillä!
Ainakin täällä ulostetaan täidëttä ja kylttyyriä
kolmen viikon kohmelon voimalla
ja varmaan myös aurinko- ja tuulivoimalla.

Joskus toivoisin että sieltä tulisi kultaharkkoja, tosin.

”Naimisiin, näkemisiin”
ei ehkä huomeniin mutta ensivuotisiin
pitääpä ystäviäkin nähdä!
Mitäpä elämä on ilman ystäviä
jotka tulevat jeesiksi laittamaan pihalle
pystyyn aidan terassille!
”veljet ennen haravoita”, sanottiin
nyt veljeyttä on haravoida
lehtiä pihalta Sandelsia vastaan.
Tutkittiin hylättyjä paikkoja
nyt korjaillaan aitojen laitoja
kerran vuodessa grilliruokapalkalla.

”kyllähän me nähdään”
ainakin jonkun ihmisen ehdoin