Vaeltaja yössä. Tai ehkä myöhäisillassa.
Vaeltaja löytää. Tai sattuu oikeaan paikkaan.
Vaeltaja eksyy etsien, akvedukteista linnoihin,
mutta tällä kertaa vaellus johtaa luolaan.
Luola on ihmisen tekemä, mutta luola kuitenkin.
Tilan muodostaa kuitenkin se tunne siitä, mikä se on.
Sisältä löytyy kaksi ihmistä.
Mies ja nainen. Miehellä on hame, niin myös naisella.
Naisella on tabletti, miehellä on mikrofoni. Nainen ja mies.
Mies kimaltaa heikosti luolan keinovalossa, nainen hytkyy vieressä.
Nainen laittaa tabletista taustaraidan, mies laulaa vieressä.
Absurdia esitystä latteassa keinovalossa sävyttää se,
miten mies kertoo vinyyliasussa vinyylejä myyvistä miehistä
ja kanavoi tanssiinsa kyberneettistä elämänmuotoa ulkoavaruudesta.
Ja vaeltaja on transsissa. Sen hetken kuin on.
Ja vaeltaja on täysillä messissä. Turtumusta odotellessa.
Ja vaeltaja on kiinnostunut, niin pitkään kunnes
puhelin soi ja on aika mennä juomaan kaljaa.