Kategoria: Riippumatto

Rauha, riippumatto, zen, ja sitä rataa. Runoja riippumatoista

Idealisti

Suuri ihminen, idealisti
pitää kiinni aatteesta
periaate on voimaa
ja voima on elämää
”eikä kuolemalle ei tule antaa periksi!”

Suuri ihminen, idealisti
kansallisromantikko, kommunisti
tai itsessään visionääri
ajatusten yli-ihminen
”eikä näitä ajatuksia ylevämpiä olekkaan!”

Suuri ihminen, idealisti
ainoa oikea suunta
on ikuisessa periaatteessa
joka löytyi hiljan
”eikä poikkeamista sallita!”

Suuri ihminen, idealisti
suurella mielenvoimalla
pitää kiinni loppuun asti
suuren työn hedelmistä
”eikä ole varaa menettää mitään!”

8

Nihilisti listi sen uskovaisen
Hirveä mies hirveä pies
Vanhat stanzat melkeen kerkee
sanoa, janoa piru Viru Valgee
Valkee kota halkee jota
reisi veisi muihin suihin
uutteen puutteen kautta lautta
maille bisneshaille toi, satoi tai paistoi

6

50-60-70-60-50
viisnolla kuusnolla seiskanolla kuusnolla viisnolla
elämän aikaa, elämän puolitehoa liukuvalla numerolla
sata nollaa mun yritykseni tilitapahtumien perään
tyhjää tilaa, ylimääräistä inflaatiota
oikeasti olen täysi nolla eikä näin ole ollenkaan vaikea olla
kunhan kaikki muut on minusta kuutamolla
satanolla häviän elämässä
komennolla 0-3-0
jatkan silti kunnes jäljellä oleva aikani näyttää
nollaa

Uniasema

Tyhjässä tilassa mielien sisässä
syvässä avaruudessa
on tukikohta, josta kyseisen kosmoksen
”hallitsija”
tarkkailee ja tekee tutkimuksia:
ottaa näytteitä, tekee tippatestejä,
upottaa koepaloja happoon
ja katsoo mitä jää koepulloon

Korvienvälinen Uniasema
on vieras kappale
”hallitsijan” ”omassa” kosmoksessa
hetki hetkeltä enemmän kartoittaa asemansa avulla
vaan korvienväli on yllättävän pitkä
universumin laidat käden ulottuvilla
ja ei-oikein sittenkään saavutettavissa
ja tuska on tietoa ja tietämättömyys on tuskaa

”hallitsija”,
”shamaani”, ”pappi”
”pilotti”, ”psykonautti”, ”kapteeni”
istuu oman asemansa valtaistuimella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan ajatuksia
ja tunteita
ajan havainnon alusta ajan havainnon loppuun asti
niin kauan kuin pitää kiinni valtaistuimestaan.

Ajan sisäpuolella, pienessä kopissa, tarkkailijana ja tuomarina
ilman että koskaan saa oikeasti kiinni kosmoksestaan
koska pitää itseään erillisenä siitä
suuresta avaruudesta joka on.

Sokeria

koukku
jykevämpi kuin mikään
siima totaalisen näkymätön
ruokoukko nykii vapaansa
heti
kun hetkeksi unohdat syöneesi koukun
ja tunnet vedon
ja sitten joko vapiset
tai olet valmis tuhoamaan kaiken
kunnes saat lisää sokeria
hassua
miten tuollainen valkoisesta aineesta
muodostunut koukku
on niin voimallinen

Irti

3-2-1
Irti
Shokeeraan
i-t-s-e-n-i
ni-ni-ni-i-i-i

Tajusin kerran
Halusin
Päästää IRTI
kaikesta
päästää IRTI
ja sillä hetkellä
kuin keinotekoinen salama
keinovaloisessa huoneessa
muovinen Ukon vasama
iski läpi sydämeni
sydämeeni uuden elämän

olen Irti
uusi elo
erilainen
ja silti
olen liian
samanlainen

kuolema on katseessa
kuolema on muistissa
kuolema on otteessa
kuolema on halussa

silloinkin
kun päästää i-r-t-i
kädet hamuavat
ruokaa, juomaa, seuraa
silmät hamuavat
värejä, valoja, kauneutta
kun päästää i-r-t-i
yhä
lausuu suu suullisia
vanhalle uskonnolle
yhä
jalat etsiytyvät
laveille poluille
yhä
selkä kääntyy
kohti uutta
yhä
kädet rakentavat
taloa kuivasta hiekasta

kuin sähköiskusta
kaikki on vaihtunut
ja mikään ei vaihtunut
oikeastaan
vai sainko vain aivovaurion?

Ainoa

Tajunnan virta joka tähän purkautui
kirjoituksen hetkellä
on lopulta kaikki mitä minulla on
mitä muutakaan? mikä muu on varmaa?
tämän kanssa elän
tästä minä elän
huipuilla
kun hyppään siihen asti pisimmän tasajalkahyppyni
kun kirjoitan väsymättä gangstaräppiä päivästä toiseen
kun katson Netflixistä skeidaa rakkaan kanssa pitkälle yöhön
niinä muina hetkinä?
kun muta sotkee polvet laskuhumalasekoilussa
kun tuijotan kolme tuntia kattoon ja luulen sitä zeniksi
kun katson viikon putkeen brittikomedioita ja itken

kun se katkeaa, mitä jää? vai siirtyykö se vain muualle
tekee hypyn kuin yöllä nukahtamisesta suoraan
seuraavaan päivään
olenko vain aikajana muistoja? olenko lihani alla aave
pilotoimassa kehoani kuin jotain mechaa
olenko vain menneisyyteni? olenko jotain eteeristä
ja leijun pois heliumin lailla kun palloni puhkeaa

tietoisuudestani riippuvainen
monesta voin luopua
tästä riippuvuudesta en
en en en
ilman muutakaan vaihtoehtoa


Peloton

ihmisen jaloillani
poljen elämänpyörää
Euroopan aitojen sisäpuolella
pyörien pyöriessä toisinaan unohtaa
sotilaat ja raiskaukset ja pommien äänen
taudit ja katastrofit ja hädät
hirviöt olemassaolon laidoilla
ajatusmuodot sotkevat lujaa
lujempaa kuin sinä
seuraavat määrätietoisesti
mutteivät voi satuttaa
näkeminen riittää
ei niitä halua hyväksyä
taukopaikalla irvisteleviä
vaikka kai ne pitäisi

kunpa olisin peloton
elämäntunnettani ei voisi syrjäyttää
vaikka se aina nouseekin
pyörän selkään takaisin
tällainen elämän peloton on
siinä pyöräilee monia mukana
hyviä, pahoja, muunlaisia
jokaisella omanlainen joukko
ja jokaisen on sotkettava suuri tie yksin


Koukuttunut

Tyhjää
Aina vaan tyhjää
ikuisuus
ja toinen
sietämättömän tylsää, kuollutta
ja palaan
sinne missä tuntuu kodinkaltaiselta

uudelleen
ja uudestaan ja uusiksi
poistan tyhjyyden
roikkumalla tiukemmin koukussani
mielenliike on mielenlääke
joka poistaa oireen

kun olen tyhjässä
ja sulautunut tyhjään
en halua miettiä sitä
etten täytä tilaa
ja palaan taas
sinne missä tuntuu kodinkaltaiselta

uudelleen
ja uudestaan ja uusiksi