Shibari

Köysiä sinussa
Köysiä minussa
Köytin sinut, köytin itseni
Köytit minut, köytit itsesi
Köytimme toinen toisiimme
Köytettynä olemme toisiimme

Opeteltiin tekemisen ohessa
me mitään oppaita luettu
kun oltiin tyhjyyttä paossa
eikä oikeasti toisiamme tarvittu

nyt solmut on liian kireitä
köydet kulkee vähän miten sattuu
kuviot ovat meille tunnistamattomia
emme muista miten yksi köydenpätkä
on johtanut toiseen emmekä
muista mistä olemme aloittaneet
emmekä löydä köyden päätä
mistä jatkaa, jos jatkaa

minä roikun ilmassa
epämukavasti, jopa vaarallisesti
pää alaspäin ja sinä
olet kasa lattialla ja roikut
jostain minussa
minä hädin tuskin näen sinut enää

olen tavallistakin groteskimpi
niin myös sinä, näissä köysissä
köydet korostavat lihaamme ja mieliämme
niistä kohdista joista suurimmat
tunteet ja halut muodostuvat
haluan sinua ja sinä minua
mutta ajatuskin meistä sattuu

nyt tahdon pois näistä solmuista
olen saanut tarpeekseni sinusta
sekä kaikesta tästä sidonnasta
en kestänytkään tällaista yhtään
mutten silti taida oppia tästä mitään

mistä aloitamme purkamaan solmut?
mihin paikkoihin köysi siitä johtaa?
onko niissä paikoissa kipeitä kohtia?
olemmeko solmineet paljonkin umpisolmuja?
millä välineillä edes pystymme tähän?
entä leikkaammekko vain köydet irti,
rämähdämme lattialle hallitsemattomasti?

Kaudet

Vuodenajat ovat kiinni olevassa
eivät pääse paikkaansa karkuun
mutta luopuvat vallastaan niiden ajan tullessa
ja ovat niin ajan ulkopuolella

kasvit ja puut ovat kiinni olevassa
eivät pääse paikkaansa karkuun
mutta kuihtuvat nöyrästi niiden ajan tullessa
ja ovat niin ajan ulkopuolella

eläimet ovat kiinni olevassa
eivät pääse vaistojansa karkuun
mutta eivät toivo itselleen pysyviä asioita
ja ovat niin ajan ulkopuolella

mutta ihmiset ovat kiinni elämissään
tunteissa, asioissa, hetkissä
toisten kehoissa, toisten mielissä
sairaalloisessa suhteessa aikaan
ripustavat mattonsa unisijaksi
väliaikaisiin tai keinotekoisiin asioihin
rakentavat turhaan monumentteja
toivoen että ajan virta ei niitä rapauta
kunpa ihmiset osaisivat päästää irti
olla ripustamatta mattojaan mihin vain
ja synnyttämättä illuusioita siitä
että ajalla ei ole väliä

Elän tunteesta

Hengitän vain

Olen kuollut

Nauran kovaa

Olen elossa

Tuijotan taivaanrantaa

Olen kuollut

Maalaan seinää punaiseksi

Olen elossa

Kävelen töihin

Olen kuollut

Lähden kävelylle

Olen elossa

Olen valveilla

Olen kuollut

Olen unessa

Olen elossa

Onko tätä ihmisyys? Aina, toisinaan?

Olenko vain ICD-luokitukseni tuote?

Matkaajan tunteet

Valtatien rikkoreuna
pakokaasun hyökkäys
joutomaan laakeus
ilman kosketus
viima ja lämpö
taivutukset, ojennukset
nyörien paino

rasitus kaikkiallani
kipu allani
painovoima
kosteus takanani
suolainen haju
henki sisään
henki ulos, tauko

pysähdys
leijailun keveys
syvä henki sisään
syvä henki ulos, tauko
riippumattoni tekstuurit
hidas kaatuminen
lempeys allani

raukeus




Sininen käärme

Suomut kimaltelevat valossa
sinistä ja kultaista, jopa hopeaa
käärme kiertelee minua, muodostaen spiraaleja
sen häntäpää katoaa sielun seinämään
sen päässä ei pysy katse perässä
sen kieli värisee, kuin kangastus

se puristaa ja puristaa
ja vääntää ja vääntää
aina vaan kovemmin
kun pyristelen ja pyristelen
ja taistelen ja taistelen
se kuiskaa korviini mätää mahlaa

silti tiedän ettei se ole pahantahtoinen
varmaksi tiedän, että se haluaa vain
kulkea ohitseni, mennä tulevaan
mutta minua pelottaa jokin
tuo käärme vai vain tämä tilanne
olenko itse tuon käärmeen loinen?

viimein tajuan: sehän saa voimansa minusta!
koska minä pidän kiinni, rutistan
se pitää kiinni ja rutistaa
koska minä roikun kiinni, puristan
se roikkuu kiinni ja puristaa
ja kun hellitän, se hellittää

ja niin minä vähennän otettani
asteittain, peläten pudotusta
sitä mitä tapahtuu, sattuuko itseriittoisuuttani
kiinnipidon lopetan äkillisesti, voimani ovat ehtyneet
kun olen niitä antanut asioille, ihmisille turhille
mutta vaikka lopulta tipun kiville teräville
minuun ei satu yhtään, säikähdän vain
ja käärme katoaa sielun aukkoihin
odottamaan uutta harmaata päivää
kertoen minulle: ”tapaamme vielä, siihen asti
voi hyvin”

nyt olen taas yksin, kaikki on uutta
ja kaikki on vanhaa
ja vaikka pelko elää edelleen
minä jatkan matkaani

Lepäillen

Aika pitkä matka on tultu
koettu matalat polut ja korkeat valtatiet
totean, ”nyt riittää” ja tajuan
kyllä lepäämään ihminen on luotu
niityillä, kallioilla, rannoilla
pitkiäkin aikoja
jos osaa olla vaatimatta mitään
osaa olla myös aloillaan
kun ei tarvitse pyristellä yhtään
on koulinut haluamisen syövän itsestään pois

ego on kuin luonnonvoima
mutta sellainen, jonka kanssa voi luovia
jota ei kuulu myötäillä, mutta voi myötäelää
kuin tanssien kuraisessa lehdossa ukkosmyrskyssä
kylmettyneenä, väsyneenä, likaisena
silti kokien onnellisuuden

Ripustelija

Ripustan riippumattoni tähän
jään lepäämään
jään itseäni keräämään
jään epäilemään

Että milloin tämä kyyti loppuu
koska keinutus pysähtyy töksähtäen
ja lennän turvalleni multaan

ja koska saan taas kerätä kamppeeni
ja mihin pääsen keräämään itseni
seuraavaksi

Kutsuja

Kutsuja ilmaan
Kutsuja maahan
Kutsuja ikkunoihin
Kutsuja sähkösilmiin

Olen kutsuja
kutsun nykypäivän jumalia
kaupallisuutta, vapaudentunnetta
kapinaa, likaista seksiä
yksin olemista, jouten oloa

Rituaalin toimitan älylaitteellani
muinaiset sanat näppäilen
tanssin kaiken näkeville silmille
poppitohtorien kuvat sulavat mieleen

Olen kutsuja
kutsun ikuisia jumalia
himoa ja ahneutta
voitontahtoa ja epävarmuutta
mustasukkaisuutta, verenhimoa

minä olen pyhä prostituoitu
osa sakraalista laumaa
aina vaan kutsun jumalia
ja he ottavat minut

Kutsuja snäppiin
kutsuja instaan
jotten jää ilman satoa
jotten jää ilman lempeä

FOMO on jumalten kirous
kuolema sen kiihdyttäjä
viettelys sen synninpäästö
ja haluamattomuus hölmöyksistä suurin

Roikkumaan

Ripustan mattoni karuselliin
muovihylkeiden väliin roikkumaan
rojahdan matolle

Pyörii
heiluu
pyörii
heiluu
sotkee pään, solmii koulitut juuret kaalikasvuston

Mutta mitä vaan
ettei tarvitse ajatella
on helpompaa vaan
kun ei tarvitse ajatella

Ajattelua
mieluummin rupattelua
Ajattelua
mieluummin tepastelua
Ajattelua
mieluummin elostelua

Karuselli blendaa ajatukseni
smootheimmaksi smoothieksi
niin ettei niistä enää saa kiinni

Heiluu
pyörii
heiluu
pyörii
Ei ole fokusta ja visio harottaa

Mutta mitä vaan
ettei tarvitse ajatella
on helpompaa vaan
kun ei tarvitse ajatella

Riippuvaisuus

Ihminen on aina kiinni jossain
vaikka useat irti pääsemistä yrittää
olet kuka tahansa, päästä on hyvä riippua jostain
toisinaan se jokin vain sinut hirttää

Minä syleilen, luullakseni elämää, kun laitan yrtit itämään
Ystäväni juo sitruunateetä ja viettää aikaa reteetä
Kolmas syleilee puolisoaan ja rakastaa kotitaloaan
Vielä yksi juo kaljaa, vaikka kaipaisi oikeasti turvaa

Vaikeata on olla aloillaan, vaikka sitä tarvitsee
kukin varmasti tahoillaan, ymmärtäähän sen
riippuvaisuudessa on löytynyt se mikä mielen palkitsee
tyhjän mielen toimintaa on etsiä täytettä ei-tietäen

Riippuvainen ei ajattele; riippuvainen ei rukoile:
riippuvainen harvoin tuskailee kun riippuvaisuus kuskailee
tyhjä mieli täyttyy aina ajatuksista
pienistä, vaimeista, tiedostamattomista
ne ovat mielikuvaputken pikseleitä
ja osa niistä on kivuliaita
kuin lasikuitu sielun persvaossa