tyhjenen ilmapallon pitämä ääni on pierunhaju burger-ravintolassa “ruokakriitikko” antaa Casanovalle ja Pasille samaan aikaan kakkosluokassa istun alas läppärin ääreisverenkiertoni on hidastunut ja sormeni muuttuvat tunnottomia työntekijöitä kaikki kollegat;
Tyynenmeren kuvassa näkyy öljylaivapoika pelaamassa pallopeliä kavereilla yökylässä trollataan Club Penguinissa setämiehiä vokottelemassa nuoria tyttöjä taidekoulussa;
käytävällä kävelen kubiikkelini viereen tulee lähetyssaarnaaja selkein elkein iso kulli ojossa typerässä aikuisviihdevideossa;
internetissä tulee usein paha mieli menee mustaksi vaihdan vaatetuksen hautajaisiin tulee vieraita kymmenittäin on enää askelia kotiin väsyneellä vätyksellä ei ole muuta kuin aika mennä nukkumaan;
kuulun momentin momentumiin Sijoitan monumenttini momenttiin memento aiemmasta aikatilasta tuosta hetkestä ja paikasta jotten katoa suureen ikuiseen rakennan monumenttini iäisyyteen
Kartoitan kaiken itseni kautta kaiken sen mikä on minulle muuta on minun saatava karttamerkiksi ulottuvuuksiin pystytetyksi monumentiksi jotten katoa suureen ikuiseen rakennan monumenttini iäisyyteen
hetkien virta vie aina vain ajan momentum on aina raskain virta ei lakkaa kuljettamasta momentti on ja sitten lakkaa olemasta jotten katoa suureen ikuiseen rakennan monumenttini iäisyyteen
aina kun momentti sen sallii tartun kiinni monumenttiin ja hetken käsiksi pääsen hetkeen kunnes palaan ainaiseen harharetkeen jotten katoa suureen ikuiseen rakennan monumenttini iäisyyteen
ajassa ja tilassa harhailu sokeuttaa ajassa ja tilassa harhailulle unohdat mihin olet matkalla ja miksi jalkasi kulkevat päivästä toiseen
kaipaan valaisua ja lempeää muistutusta matkailun merkityksistä ja matkan tarkoituksista kaipaan toista silmäparia kertomaan minulle että takaisin ei voi mennä ja pysähtyneisyys jähmettää
näin ollen menen hurjan näkijän luo toivon että hän minulle selkeyden suo näkijä, yhteyden löytäjä yli oman käsityskyvyn minuun, muihin, menneisiin, tuleviin
hänellä on säkenöivät silmät kuin prismat jotka lävistävät ja värjäävät elämän pimeyden hänen katseestaan näen että minut jo tuntee ja katsoo ohitseni tulevaan aikaan
hän puhuu minulle vain sanoilla joita en ymmärrä miten voi vain elää hetkessä, enkö ole aina hetkessä? miten voi vain päästää irti, eikö se ole hengenvaarallista? miten voi vain olla, eikö laiskuus ole yksi kuolemansynneistä?
vaan jotenkin tiedän, että tarvitsen näitä sanoja koska matkani tuntuu nyt kovin mahdottomalta kun mikään ei riitä ja kaikkialle pitäisi päästä kuitenkin kierrän kehää itseni ympärillä ja törmään omiin jälkiini
lopulta poistun näkijän majasta, en varsinaisesti tyytyväisenä en osaa rakentaa kompassia näistä palikoista vaikka sain ohjeen mukaan kylkiäisenä mutta en osaa lukea tällaisia ikiaikaisia kiemuroita
kai minun pitää opetella taas lapsen lailla kun en ole ainakaan palikoita vailla toivottavasti aikaa riittää ja joskus vielä voisin elämää kiittää
On aina mukavaa saada kutsuja juhliin kun kuollut elämä turpoaa ja uhkaa puhjeta mätänevän ruumiin lailla pääsee tuomaan eloa korpukseen on hyvä tehdä näitä asioita vielä kun ei tarvitse yrittää herättää kuolleita henkiin
Kutsussa luki: “illalla kahlitaan logiikka maan alle Lusiferin lailla juhlitaan koko yö pimeä mutta lämmin huolta vailla nämä pirskeet onkin jotain muuta, valmistaudu kokemaan jotain uutta ja muista jättää järki kotiin ei ole tarvetta turhiin tuumiin!”
ohjeen mukaisesti laitoin lähtiessä kumisaappaat juhliin kun normaalisti laitettaisiin hienot kengät ja siihen jätän järkijättöisyyden
saavuin paikalle, pihalla tuoksui menneelle ruoholle astuin sisään, ja silmäni sidottiin, korvaani kuiskattiin “toinen silmäpari saattaa sinut perille”
Lyhyen kulun jälkeen siteeni poistettiin Olin jossain oudossa paikassa seinät oli tehty korvista ja silmistä takit roikkuivat seinillä sormissa istuimme pakaroilla ja pidimme kiinni käsistä
keittiön pöydän ääressä istui blues-mies mies jonka toinen käsi oli kitaran kaula ja suu oli huuliharppu ja niskanikamat olivat pianon koskettimia kun tämä mies puhui, soi melankolian melodia kun tämä mies suuteli, raikui räkäinen blues
lattialla makasi liikaa dieseliä tankannut metallimies sammuneena järjestelmän tukkeuduttua saastutti ilmaa mustimmalla myrkkysavulla juhlaväki ei tästä juuri ilahtunut mietin, painaako joku miehen vielä päälle
Pokeripöydän ääressä myhäili rahamies Franklinin tuijotukseen pukeutuneena dollarihymy huulillaan äskeisestä voitosta häviäjää kaiken hävinnyttä raahattiin jo pois silti pöytään jonotti montasataa uutta häviäjää
vielä viimeiseksi näin marmorinaisen kauniin, ajattoman, mutta jolta oli selvästi väri lähtenyt halkeamat näkyivät ylpeydessä ja rappeumat käynnissä sitten hän huomasi minut ja kysyi “lähdetkö kanssani matkalle”?
Lähdimme ulos, oli jo pimeää ja hän kertoi asioita narisevalla, kumealla äänellä takapihan puutarhassa täynnä marmoripatsaita huonommassa kunnossa kuin hän tunsin että olin hänen todellisuudessaan hänen muistoissaan “älä jää murenemaan kanssani”, hän sanoi yhtäkkiä ja olikin kadonnut
ja löysin itseni Säkkijärven rannalta juhlat raikuivat edelleen kaukaata ja olisin kyllä takaisin sinne halunnut mutta en sinne enää tietä osannut
Säkkijärven rannalla kurkistin suureen säkkiin ja säkissä oli äärettömyys jonka toisessa päässä oli kaikki yhdessä pienessä hetkessä ja mietin olemmeko me samanlainen hiukkanen säkissä sitten sukelsin säkkiin yksi, kaksi ehkä kolme ja neljä
Yhtäkkiä olinkin taas täällä viisikymppisenä väsyneenä näin minä muistan juhlat löytäisinpä nuo juhlat vielä kerran
4 on kuoleman luku, tuon legendojen epäolennon jolla on valon syövä surman puku järkevä toitottaa ettei tietoon huku ja viisas muistuttaa ettei koskaan nuku
meitä on monta miljardia vuohta ja lammasta jolla on (yhä) 4 viisaudenhammasta mutta monet poistattavat ne ja hölmönä heittävät pois kuin biojätteen kuin syöpäisen maksan tai kuolleen käden
minä aion kaivaa viisaudenhampaastani viisauden omien vuosien ja geneettisen muistin runsauden järki ja tieto on metkat faktat hetkessä mutta me kaikki tiedämme että viisaus karttuu kun varttuu lapset, aikuiset ja vanhukset äänen kuokka kaivaa vaot ja sanat ovat viisauden siemen
Paitsi silloin kun sanat ovat aseita Oikeutta oikaisevia sielun sapeleita onneksi lapsiin ei käytetä ikinä sanan säilää ja iskut ja haavat vain kasvattavat ja kärsimykset meitä viisastuttavat viisaus ei vain asu meissä se on kuin elämän henki, kuin vesi sillä on volyymi ja määrä; enemmän on enemmän me olemme sillä hyvä isäntä
kun viisaus valuu tyhjiin viimeisten pisaroiden jälkeen mitä me olemme? alhaisia eläimiä? Lihakoneita?
Öinen katu, valojen seinäämä putkiseikkailu, kotimatka Lumeton latu tämä katu onneksi tänään laturaivoton silloin tällöin korva tai silmä aistii latureivaajia tuossa ja kauempana, ja eteenpäin
tunnen itseni kiitotähdeksi lennän vain tutkalta piilossa tunnen itseni jazz-rotaksi joka soittaa saksoa jazz-kolossa tunnen anteliaisuuden suden hetken hiljaisuuden enkä kirjaa ajatusten lentoja oli ne nousuja, laskuja tai vaihtoja
yövalssi, ilmeetön tanssi hölmöjen tanssi tuo yövalssi yövalssi, olen itseni parissa mielen ja kehon soolotanssissa yövalssi, pääni ja sen kehikko tyhjenee vaatimusten aukko yövalssissa, hetken kokemuksessa tässä siunatussa yksin olemisessa
yö on minulle vapaus jossa jalat suorittavat ja mieli lähtee sfääreihin, ihan muihin afääreihin mietin katukivien viivoja ja reunattomuutta ja muita laatikoita tässä ja nyt, ilman otetta tai otsikoita
tunnen itseni soinnun juureksi soin kauniina nuottina tunnen itseni vahanukeksi jolla oli raukeus muottina tunnen kiitollisuuden tämän hetken olemisen enkä herjaa tunteiden pitoja, sillä parempia juhlat kuin olla ikuinen nukkuja
yövalssi, ilmeetön tanssi hölmöjen tanssi tuo yövalssi yövalssi, olen itseni parissa mielen ja kehon soolotanssissa yövalssi, pääni ja sen kehikko tyhjenee vaatimusten aukko yövalssissa, hetken kokemuksessa tässä siunatussa yksin olemisessa
Olen päivittämässä sivua lähipäivinä(/viikkoina). Täältä voi siksi hetkellisesti lähteä sisältö tai näyttää hassulta 🙂
Pyrkimys olisi saada sivusto kattavammin palvelemaan omaa ulosantia ja tarpeita. Runoja kirjoitan edelleen, vaikka en niitä ole hetkeen tänne laittanut, vihkoihin, googleen ja muualle kyllä.
Noniin, on aika suorittaa rituaali! Te yksitoista uskollista koette jotain jumalallista tänään täyden verikuun aikaan noitien hetkellä kun Jupiter on yhdeksännessä huoneessa ja Maalekin tytär ja rakas jalkavaimoni Meelek (yksi kymmenestä) on tässä edessämme alttarilla
Vanha jumala Huun-Huur-Huu, uskollinen sua kutsuu, niin kutsuu! tänään kokoonnumme vuoksemme sinun vuoksesi, niin kokoonnumme! koska viime kauden sato oli heikkoa, voi, niin heikkoa! ja viini oli kitkerää ja juusto hajutonta, kyllä, kitkerää ja hajutonta! ja nälkää saimme nähdä kun ruoka oli pahaa, törkeän pahaa! viljaakin riitti lähinnä meille valituille (toimitimme kyllä jotain myös orjuutetuille!)
Vanha jumala Huun-Huur-Huu, tuu jo, luoksemme jo tuu! Meillä on sinulle suuri lahja, maistuva yöpala, niin maistuva! Meelek, Maalekin tytär, viehko, nuori, ja kaunis, tytär Maalekin! Hän joka ryösti tähdet silmikseen syntyessään, tähdet ryösti! jolla on muhkeat rinnat ja herkullinen perä, voi, niin herkullinen! hänet me sinulle uhraamme, annamme lahjaksi, niin uhraamme!
Vanha jumala Huun-Huur-Huu, toivottavasti maistuu, luultavasti maistuu! nyt verilahjaamme vastaan anna meille hyvä sato, suuri sato! ja kymmenittäin kauniita neitoja seuraavalle sukupolvelle, niitä neitoja! Niin päästään naimisiin (tai minä ainakin) ja tarinamme jatkuu, jatkuu! ja voimme tarjota sinulle yöpaloja ja lounaita, veriaterioita! ja välipaloja ja kyllästymisruokaa, että saamme satoa emmekä tuhoa!
Vanha jumala Huun-Huur-Huu, kuule nyt kutsumme, kuule kutsumme! HUUMEN!
Jänis loik-loik-loikkii kesäisessä metsässä puiden varjossa Jänö hyp-hyp-hyppii mättäältä toiselle uudestaan ja uudestaan Pupu pomp-pomp-pomppii Rennosti kunnes paikalle saapuu KETTU Stressikani harp-harp-harppaa Harppaa niin että ketulta karkaa harppaa, harppaa, harppaa kauemmaksi pitkäkorva pon-pon-ponnahtaa ponnahtaa maailmanennätyksen lentää, liitää, VIHELTÄÄ suoraan nahkatehtaan savupiippuun
Onko vemmelsäären loru lopussa ken tietää ainakin tämä loru loppuu nyt
Aikojen alussa maailma pienempänä kuin minä suuri räjähdys, ehkä sabotaasin työ? teki kaikesta kaiken suurempana ja tässä me nyt olemme
meidän alkumme oli alkuliemessä fantastisessa keitossa Jumalan petrimaljassa ja sieltä ponnistimme me jotka kirjoitamme tyhmyyksiä ja tutkailemme syvyyksiä mielen löytääksemme jonkin alkumielen
jos emme tunne historiaa voimmeko tietää tulevaa? sillä meidän täytyy tietää tuleva koska nykyään me elämme huomisessa viisautta on vain oman tahdon luomisessa ja sattumahan ei koskaan sotke asioita suunnittelemattomuudellaan
